Ulkoasu
Kirjan sisäkansia koristaa todennäköisesti itse Kustaa Aadolfin käsikirjoitus. Ensimmäisillä sivuilta on löydettävissä Otsikko, sisällysluettelo sekä viittaus Kreivi Abraham Brahen päiväkirjaan.
Kirjassa on 19 lukua, joista jokainen on jäsennelty noin neljään alalukuun.
Tärkeimpänä elementtinä kirjassa on teksti. Pohjolan leijona on kirjoitettu alaotsikoita lukuunottamatta tavallisen romaanin muotoon. Kirjasta löytyy kyllä myös kuvia, tosin
harvanlaisesti. . Kirjan loppusivuilta löytyvät lukujen lähdeviitteet,
kirjailijan käyttämät lähteet ja kirjallisuus, sekä nimihakemisto kirjan
henkilöistä ja tapahtumapaikoista.
Rakenne.
Kirjan aiheena on paitsi Kustaa II Aadolf itse, myös hänen hallituskautensa
aikainen Suomi. Kustaa II Aadolf, myös Pohjolan Leijonana tunnettu kuningas
nousi uuden ajan alun vaikeina aikoina hallitsemaan takapajuista
kuningaskuntaa, josta oli tuleva hänen aikanaan yksi Euroopan merkittävimmistä
kauppa- ja sotilasvaltioista. Siihen aikaan Suomi oli Ruotsin-valtakunnan harvaan asutettu rajamaa,
kuten myös Pohjois-Euroopan strategisesti merkittävin maanosa. Lappalainen kertoo kirjassaan, kuinka Kustaa Aadolfin
toi valtakuntansa uudelle ajalle ja erityisesti siitä, kuinka hänen
hallituskaudellaan on maamme historiassa enemmän merkitystä, kuin kellään
muulla Ruotsin kuninkaalla.
Kirjassa käsitellään pääasiassa kuninkaan aikaansaamia muutoksia kirkkoon,
kaupan- ja sodankäyntiin, infrastruktuuriin, politiikkaan, sekä muihin hänen
valtakuntansa osa-alueisiin. Kirjassa säädyt ja kuninkaan vastuuhenkilöt ovat
useasti yhtä tärkeänä aiheena kuin kuningas itse. Lappalainen painottaa kirjan
ensimmäisessä luvussa, että esimerkiksi Kustaa Aadolfin yksityiselämä tai
kolmikymmenvuotinen sota eivät ole hänen kirjassaan niin suuressa roolissa,
kuin mitä ne olisivat kuninkaalle itselleen omistetussa teoksessa.
Kirja etenee aika- ja aihepiiri järjestyksessä. Kirjan johdanto, murha Sipoossa asianmukaisesti johdattaa
lukijan kirjan aikakauteen. Ensimmäisessä luvussa käydään läpi kuninkaan
valtaannousun lähtökohtia. Viimeisessä luvussa taas käydään läpi hänen
valtakunnalle ja Suomelle jättämäänsä perintöä. Lukujen aiheina toimivat
säädyt, sodat ja valtakunnan rakenteet. Eri aikakausia ja henkilöitä on
nostettu pinnalle, jotta kokonaiskäsitys luvusta olisi mahdollisimman laaja.
Keskeisenä teemana on Kustaa Aadolfin merkitys, ja Lappalainen vertaa useasti
kuninkaan ja tämän isän, Kaarle IX:n aikaisia valtakuntia.
Tietoaines
Omasta mielestäni Lappalaisen teos on kattava tapa
kertoa yhden ruotsalaisen kuninkaan merkityksestä maallemme. Suuri osa tästä
tiedosta on minulle uutta, enkä olisi etukäteen uskonut, että näin paljon
tietoa kolmenkymmenen vuoden ajalta 1600-luvun aikaisesta suomesta olisi saatu
tiivistettyä näin hyvin. Luvut pysyvät hyvin sidoksissa aiheeseensa ja teksti
on mukavan selkeää paria sivistyssanaa lukuun ottamatta. Mielestäni kuitenkin kirjan romaanimaisuus ja kuvien puute tekevät tiedosta hankalasti sulateltavaa
yhdeltä istumalta. Kirjaa lukiessani tuli muutamaan kertaan mietittyä, että
hetkonen, kukas tämä kyseinen henkilö nyt olikaan? Kirjan hakemistosta ja
Googlesta on toki apua tällaisissa tilanteissa, mutta olisin toivonut
tietokirjoille tyypillisiä infolaatikoita.
Tietokirja avasi minulle käsitystä siitä, millaista olisi elää Ruotsin
valtakunnan aikaisessa Suomessa. Se myös kumosi käsitykseni siitä, että Suomi
on koko keskiaikaisen historiansa ajan ollut vain merkityksetön takapajula.
Kirjailija ja Luotettavuus
Mirkka Lappalainen on useaan otteeseen saanut ylistystä kirjoistaan.
Päällyksen taitteesta saa selville, että hän on ainakin saanut kirjoilleen
nimitykset vuoden tiedekirjaksi, sekä vuoden historiakirjaksi. Hän on
filosofian tohtori ja toimii pohjoismaiden historian dosenttina Helsingin
yliopistossa. Hän on saanut kirjoillaan ainakin Lauri Jäntin palkinnon, sekä
valtiontiedonjulkistamispalkinnon. Hän on kirjoittanut muitakin aiheeseen
liittyviä kirjoja, kuten Susimessun, joka kertoo Ruotsin sisällissodasta
1590-luvulla. Myös runsas lähdeluettelo viittaa siihen, että hän on hyvin
perillä asiasta.
Kirjan luvuissa jokaiseen kappaleeseen on sidoksissa lähdeviite, jotka
löytyvät kirjan takaa. Lappalainen siis mitä luultavimmin halusi myös lukijan
ottavan selvää asioista. Lähdeviitteiden ohelle on myös kokonaisvaltaisempi
lähdeluettelo, joka on hyvin jäsennelty erityyppisten lähteiden mukaan.
Lappalainen on käyttänyt niin arkistoitua tietoa, kuin kirjallisuutta ja
verkkosivuja. En siis epäile Lappalaisen väitteiden todenperäisyyttä.
Itse kirjassa Lappalainen ilmaisee mielestäni hyvin, mikä tieto on
epävarmaa, eikä hänen omia mielipiteitään ole juuri esillä.
Kuva, jonka sain kirjasta
Kirjassaan Lappalainen kuvaa 1600-luvun Ruotsin-valtakunnan aikaisia
puutteita niin aatelisen kuin talonpojan näkökulmasta. Kirjassa jokainen sääty tai rakenne on osa vanhaa ja huonosti öljyttyä koneistoa, jota kuningas
ja hänen luottohenkilönsä yrittävät ratas kerrallaan uudistaa. Yhteiskunnan
ongelmat ovat esillä jokaisessa luvussa ja jokaisen henkilön elämässä. Kirjasta
kuvastuu hyvin sen ajan epävarmuus tulevaisuudesta.
Kirjan kieli on neutraalia, mutta kuitenkin myös persoonallista. Lappalainen käyttää sujuvasti laajaa lähdeluetteloa ja
sanavarastoaan.
Kirjan kohderyhmänä pitäisin pohjoismaiden ja/tai kuninkaitten historiasta
kiinnostuneita ihmisiä. Kirja ei ehkä ole paras tiedon löytämiseen ja
ammentamiseen, mutta siihen perehtyvät saavat aiheesta laajan käsityksen.
Suosittelisin Pohjolan leijonaa
historiasta kiinnostuneille ihmisille, jotka ovat valmiina näkemään vaivaa
tiedon eteen. Sen lisäksi suosittelen sitä myös opiskelijoille, jotka
saattaisivat tarvita kattavaa keskiaikaisesta Suomesta kertovaa aineistoa.
