Unto Tähtisen kirjoittamassa ensimmäistä kertaa v. 1970, toista kertaa v. 1989 alun perin nimellä mitä Gandhi todella sanoi) julkaistussa Gandhin elämänkerrassa hän kertoo Gandhin elämänvaiheista kuten myös selittää ja selventää hänen monia ajatuksiaan ja toimiaan, kuten esimerkiksi ei-väkivaltaa, Satyagrahaa (suoraa toimintaa) ja Totuutta.
Teoksen kanteen on asetettu mustavalkoinen kuva Gandhista, hyvin yksinkertainen mutta toimiva valinta joka selkeän yhteytensä aiheeseen nähden voidaan tunnistaa teokseksi Gandhista vaikka kannessa ei lukisikaan mitään muuta.
Kirjassa ei kuitenkaan ole muita kuvia; ei takakannessa, ensimmäisillä sivuilla tai muuallakaan, eikä siinä ole käytetty mitään muita visuaalisia keinoja. Lukemani painos kirjasta oli Into Kustannus Oy:n v. 2013 painama nidottu pokkari.
Osio Gandhin elämänvaiheista on rajattu tilanteisiin/vaiheisiin, joissa Gandhi Oma käsitykseni siitä, miten kirjassa esitellyt ajatukset liittyvät toisiinsa on tämä: Kaikki Gandhin filosofiset, moraaliset ja yhteiskunnalliset käsitykset ja ajatukset kuten myös hänen elämäntapansa juurtuvat hänen uskontoonsa, hänen mukaansa Totuus ontologisena käsitteenä on Jumala, mutta Jumala ei ole persoona, ennemminkin universumissa vallitseva yleispätevä järjestys jonka alaisena elävät kaikki olennot. Moraalit ovat Gandhin keino Totuuden saavuttamiseen. Väkivalta on poikkeus ei-väkivallan yleisestä säännöstä eikä väkivallalla voi pysäyttää tai tukahduttaa väkivaltaa. Gandhi asetti kuitenkin väkivallalle aste-eroja, ylimpänä ja ideaalisimpana on ei-väkivalta, toisena väkivalta puolustajan roolista ja kolmantena ja alimpana väkivalta hyökkääjän roolista ja alistuminen väkivallalle, ja Gandhi pyytää ei-väkivaltaisesti toimivan ymmärtämään ja selventämään eron puolustajan ja hyökkääjän välillä, ymmärtämään puolustajan kannan ja silti toimimaan ei-väkivaltaisesti, sillä uskoo tällaisen kannanoton johtavan nopeammin rauhaan. Gandhi hyväksyy ajatuksen välttämättömästä väkivallasta, mutta jos tilanteessa pystyy toimimaan ei-väkivaltaisesti, on velvollisuus tehdä niin. Perinteisessä ei-väkivallan käsitteessä ei-väkivaltaa on noudatettava väkivallan fyysisten, verbaalisten ja henkisten muotojen vuoksi sanoissa, ajatuksissa ja teoissa, ei-väkivalta koski moraalinormina yksilöä ja kohdistui vain fyysisiin eläviin olentoihin. Gandhin mukaan ei-väkivaltaa kuului toteuttaa monipuolisesti. Sen noudattaminen ei riitä vain ulkonaisesti, vaan sen piti myös muovata ihmisen mieltä siten ettei ulkoisen toiminnan ja sisäisten ajatusten välillä synny ristiriitoja. Gandhi uskoi kastilaitokseen sellaisessa muodossa, jossa ei ollut kastittomia, ja mainitsi sen hyviksi puoliksi työnjakoon ja ammattitraditioihin perustuva korkea ammattitaito, yhteiskunnallinen rauha ja sosiaalinen turvalisuus, koska kasti turvasi toimeentulon vaikeuksien sattuessa. Sen sijaan että valtio takaisi, yhteiskunta takasi toimeentuloturvatulon ja ammattikouluksen suurperheen ja kastilaitoksen puitteissa. Gandhin mukaan kaikkia töitä kuului arvostaa ja palkita tasa-arvoisesti, ja pyrki poistamaan kastilaitoksesta epäkohtana pitämänsä töitten erilaisen arvostuksen ja palkitsemisen.
Kirjan virallinen aloitus esipuheiden jälkeen on ensimmäinen osio Gandhin elämänvaiheista, kirjan ensimmäisestä kappaleesta, joka kertoo Gandhin lapsuudesta ja nuoruudesta, pääasiallisesti hänen vanhemmistaan, uskottavasti sillä perusteella että he ovat olleet tärkeä tekijä Gandhin kehityksen ja ajattelumaailman taustalla. Kirjan virallinen loppu, jota seuraa vielä parin kymmenen sivun pituinen aineisto kertoo Gandhin käsityksistä rauhasta, siitä miten sota on ehdoton paha, miten hän hyväksyy maailman poliittisen yhdistäytymisen ei-väkivaltaisesti, miten rauha saadaan toteutettua vain selvitettyä sen edellytykset, miten sodat saadaan lopetettua vain kun sen syyt ymmärretään ja miten hän arvelee pääsyyn olevan heikompien rotujen riisto, miten väkivallalla ei voida kumota väkivaltaa (kuten jo aiemmin mainitsin) ja miten hän pitää rauhan edellytyksenä jatkuvaa ei väkivallan soveltamista kaikissa kansakunnan sisäisissä sosiaalisissa suhteissa, mutta pelkästään yhdenkin osapuolen kulloinkin ei-väkivaltaan osallistuminen on riittävää.
Teoksesta saa hyvin tiivistettyjä ja määriteltyjä selityksiä Gandhin ideoista ja ajatuksista, siitä mitä monet hänen ideansa tarkoittivat ja miten niitä sovelletaan. Teksti oli kyllä ainakin itselleni välillä jokseenkin hankalaa ymmärtää tai pysyä mukana, mutta en usko tekstissä olevan juurikaan faktuaalisia epäkohtia tai puutteita.
Ottaen huomioon sen, miten vähän tiesin hänestä etukäteen, opin suhteellisen paljon uutta Gandhista ja hänen ajatuksistaan, kuten siitä mitä ei-väkivalta merkitsee ja miten sitä harjoitetaan. Jotkin hieman vähäpätöisemmät asiat Gandhista olivat jo minulle tuttuja entuudestaan, kuten hänen entinen lakimiehen ammattinsa, ja merkittävämmistä asioista, kuten hänen ajatuksistaan minulla oli vain hyvin pinnallinen kuva/käsitys.
Jotkin käsitykseni Gandhista pysyivät kutakuinkin samana, kuten vaikka kuvani hänestä rauhanomaisena, viisaana uskonnollisena, moraalisena ja yhteiskunnallisena ajattelijana, mutta jotkin käsitykseni, ja sen myötä kuvani Gandhista muuttui jonkin verran kun luin hänen suhtautumisestaan esimerkiksi kastilaitokseen tai hänen asettamansa aste-erot ei-väkivallalle, puolustavalle väkivallalle ja hyökkäävälle väkivallalle ja alistumiselle. Näille annetut perustelut ja selitykset olivat kuitenkin sellaisia, jotka sopivat hänen ja hänen kaltaistensa ajattelutapaan, joten kuvani hänestä ei muuttunut radikaalisti.
